Lujan toimintakertomus
LÄYLIÄISTEN LUJA RY TOIMINTAKERTOMUS
TOIMINTAKERTOMUS 2014
Yleistä
Läyliäisten Luja toimi vuonna 2014 pääasiallisesti pitäen yllä nuorten harrastuksia. Lujan painijat harjoittelivat Sajaniemen Taidemäellä kevät kauden ja syksyllä yritimme löytää uutta isompaa harjoittelusalia painijoille, siinä kuitenkin onnistumatta. Tämän takia koko paini toiminta loppui Lujassa. Toiveissa on alkaa vetää uusia painitreenejä, heti kun oikeanlaiset tilat löytyvät.
Lujan nuoriso- ja kunto-lentopallojaostot ovat toimineet samalla kuin johtokuntakin. erillisiä kokouksia ei ole pidetty vaan jos on tullut tarvetta ottaa yhteyttä esim. vetäjiin, on he kutsuttu johtokunnan kokouksiin paikalle. Tämä sen vuoksi, kun kaikki, jotka ovat olleet nimetty jaostoihin, kuuluvat myös johtokuntaan.
Torstai – iltaisin on 4-6 luokkalaisille ollut tarjolla sähly kerho.
Perjantaisin on kokoontunut kaikista nuorimmat Lujalaiset tenava jumppaan vanhempiensa kanssa. Tällöin ovat vanhemmat ja lapset saaneet tutustua toisiinsa liikunnan lomassa.
Torstaina 5-6 vuotiaille on innokas vetäjä joukko pitänyt ”liikka” kerhoa. Siellä on jo ollut enemmän liikunnallisia juttuja luistelusta jalkapalloon.
Aikuisille oli tarjottavana lentopalloa ja sählyä. Lentopalloa oli tarjolla miehille tiistaisin ja torstaisin pelasivat harrasteporukka, joka on tarkoitettu sekä miehille että naisille. Sählyä miehille oli keskiviikkona. Naisten sählyä oli myös tarjolla, mutta vähäisen osallistumisen vuoksi, se lopetettiin.
Kesällä naisille oli kerran viikossa tarjolla pesäpallon peluuta koulun kentällä.
Tapahtumat
Tänä vuonna keskityttiin enimmäkseen harjoitteluun. Omia tapahtumia ei paljonkaan ollut, kesällä kunnanmestaruus Beach turnaus.
Muu toiminta
Muu toiminta on ollut hyvin vähäistä. Talkoot loppuivat Lakan Betonilta kokonaan. Kesällä pidimme sentään Beach Volleyn kunnanmestaruuskisat elokuussa.
Johtokunta
Johtokunta kokoontui 5 kertaa.
Johtokuntaan kuuluivat
Jussi Rajaoja
Hanna – Kaisa Ketonen
Hanna-Leena Mustajoki
Elina Miettinen
Timo Oksanen
Jori Hovi
Katariina Aspegren
Seuran puheenjohtajana toimi Elina Miettinen, varapuheenjohtajana Jussi Rajaoja ja sihteerinä Hanna-Kaisa Ketonen. Hanna-Kaisa Ketonen hoiti seuran taloudenhoitajan tehtäviä.
Tilin tarkastajina toimivat Anne Mikkola ja Juha Majasalmi.
Yleiset kokoukset
Kevätkokous pidettiin 6.4.2014 ja syyskokous 16.11.2014